Ystävällisen palvelun kukkakauppa ja hautaustoimisto Hartolassa

Löydä meiltä kauniit kukat jokaiseen päivään ja elämän eri tilanteisiin. Oli kyseessä sitten kukkakimput tai hautajaiskukat, meiltä saat aina asiantuntevaa apua.

Ota yhteyttä

Ystävällisen palvelun kukkakauppa ja hautaustoimisto Hartolassa

Löydä meiltä kauniit kukat jokaiseen päivään ja elämän eri tilanteisiin. Oli kyseessä sitten kukkakimput tai hautajaiskukat, meiltä saat aina asiantuntevaa apua.

Ota yhteyttä

Ystävällisen palvelun kukkakauppa ja hautaustoimisto Hartolassa

Löydä meiltä kauniit kukat jokaiseen päivään ja elämän eri tilanteisiin. Oli kyseessä sitten kukkakimput tai hautajaiskukat, meiltä saat aina asiantuntevaa apua.

Ota yhteyttä

Ystävällinen kukkakauppa monen vuoden kokemuksella

Yrityksemme Hartolan Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Ky on palvellut asiakkaita asiakaslähtöisellä asenteella jo 1950-luvulta asti. Olemme toimineet nykyisessä muodossamme jo vuodesta 1999 lähtien ja keränneet rutkasti kokemusta kukkakauppa- ja hautauspalvelualalta. Näihin vuosiin mahtuu monen hyvän asiakaskokemuksen lisäksi Vuoden yrittäjä -palkinto,

joka myönnettiin meille juuri ennen vuosikymmenen vaihtumista Hartolassa 2019. Olemme paikallinen toimija, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki kukkakaupan sekä hautaustoimiston palvelut luotettavasti ja asiantuntemuksella.

Lue lisää kukkakaupastamme
Punaisia ja valkoisia kukkia

Löydät meiltä laajan valikoiman kukkia sekä juhlaan että arkeen. Valitse valmiista kokonaisuuksista tai rakenna oma kimppusi toiveidesi mukaan!

Kukkakimppu oransseilla ja valkoisilla kukilla

Saat meiltä kauniit kukat haluamaasi osoitteeseen toimitettuna. Muista läheisiäsi ja yllätä heidät upealla kukkakimpulla tai tilaa kukat vaikka itsellesi kotiinkuljetuksella.

valkoiset kukat

Palvelemme ja autamme kaikissa hautajaisjärjestelyissä. Voit huoletta jättää järjestelyt meille.

kaunis kukka kimppu

Meiltä saat sidonnat häihin tai hautajaisiin. Tutustu laajaan valikoimaamme tai kerro toiveesi.

Tarjoamme monipuoliset kukkakauppa- ja hautauspalvelut

Kun arkesi kaipaa pientä piristystä tai haluat yllättää rakkaasi, autamme tarjoamalla kauniit ja laadukkaat kukat ja kimput. Saat meiltä myös erilaiset viherkasvit, ruukkukukat sekä oheistuotteita. Erityisesti kesällä tarjonnastamme löytyy monipuolinen valikoima kesäkukkia ja vihannesten taimia. Teemme myös kukkien toimituksia ja kotiinkuljetuksia sinun ohjeidesi mukaisesti kaikkialle palvelualueellamme. Kukkien lähettäminen on helppo ja mukava tapa ilahduttaa läheistä!


Tarjoamme lisäksi kokonaisvaltaiset hautauspalvelut. Autamme sinua hautajaisjärjestelyissä ja tarjoamme laajan valikoiman kauniita surusidontoja, monipuolisia kukkalaitteita sekä kotimaisia arkkuja. Me hoidamme puolestasi  kukkien toimitukset kirkkoon ja muistotilaisuuteen.

Lue lisää hautauspalveluista

Ajankohtaista

  • 27/01/2022 0 Kommentit
    Vihreyttä viherkasveilla

    Kukkakaupalle on tullut erä uusia viherkasveja. Nyt on hyvä aika uudistaa kodin vihersisustusta. Inspiroidu rehevistä kasveista joilla saat kodin viheriöimään. Valikoima kauniita ja helppohoitoisia kasveja juuri sinulle.

    Lue lisää
  • 16/12/2021 0 Kommentit
    Joulu

    20 - 22.12. 8.30 - 17

    23.12. 8.30 - 18

    24.12. 8 - 12

    Hyvää Joulua!

    Lue lisää
  • 10/09/2021 0 Kommentit
    Ajankohtaista syyskuussa

    Meiltä kauniit kanervat sekä callunat monissa kauniissa väreissään. Saatavilla myös erilaisia pieniä havukasveja sekä marjakanervia. 

    Lue lisää
  • 21/09/2020 0 Kommentit
    Nyt on syysistutusten aika.

    Nyt on aika tehdä syysistutuksia terassille ja puutarhaan sekä laittaa haudat talvikuntoon. Poista kesäkukat ja istuta tilalle syksyn kasvit!

    Callunoista, kellokanervista, hopealangoista, marjakanervasta ja lankaköynnöksestä saa ihania yhdistelmiä. 

    Lue lisää
  • 07/09/2020 0 Kommentit
    Huonekasviviikko 14. - 20.9

    Valtakunnallista huonekasviviikkoa vietetään 14. - 20.9. Meillä on silloin paljon viherkasvitarjouksia. Poikkea kurkkaamassa löytyisikö sun kotiin jokin kiva viherkasvi! Tarjouksessa on myös kukkaruukkuja -50%.

    Lue lisää
  • 13/08/2020 0 Kommentit
    Krysanteemien aika

    Tämän hetken sesonkikukkia ovat ulkokrysanteemit. Niistä löytyy eri kokoja sekä värejä ja muotoja ilahduttamaan elokuista pihaa.

    Lue lisää
  • 10/07/2020 0 Kommentit
    Hoida kesäkukkaistutuksia

    Nauti kesästä ja kesäkukkien kauneudesta!

    Huolehdi kesäkukkaistutuksista kastelemalla sopivasti ja lannoittamalla niitä sekä nyppimällä niistä kuihtuneet kukat.

    Valo on myös tärkeää. Jos huomaat ettei jokin kukka kuki tarpeeksi se on ehkä liian varjoisessa paikassa.


    Lue lisää
  • 30/06/2020 0 Kommentit
    Su 5.7. Konfirmaatiopäivä Hartolassa

    Kukkakauppa on avoinna klo 8.30 - 12 konfirmaatiopäivänä su 5.7.

    Tervetuloa!

    Lue lisää
  • 15/06/2020 0 Kommentit
    Juhannusviikon aukioloajat

    Ma - To klo 9 - 17

    Juhannusaattona klo 8 - 12

    La ja Su suljettu

    Itsepalvelupisteestä voi ostaa kukkia liikeajan ulkopuolella klo 7 - 20

    Hyvää juhannusta!

    Lue lisää
  • 27/05/2020 0 Kommentit
    Kesäkukkien aika on nyt

    Monenmoisia kesäkukkia ja upeita amppeleita on nyt runsaasti. Kannattaa poiketa vaikka päivittäin sillä kukkien valikoima muuttuu koko ajan. Jotkin kukat saattaa loppua heti, eikä kaikkea välttämättä saada lisää. Tule poimimaan siis parhaat päältä!

    Lue lisää

Saat meiltä asiantuntevaa ja lempeää palvelua

Kun asioit kanssamme, haluamme aina varmistaa, että saat parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen asiointisi tarkoituksesta riippumatta. Panostamme aina korkeaan laatuun ja asiakaslähtöisyyteen, mikä on johtanut tyytyväisyyteen asiakkaidemme keskuudessa. Työssämme keskitymme tarkasti edellä mainittujen asioiden lisäksi yhtä lailla seuraaviin seikkoihin:

Kukkakimppu-ikoni

Kauniit kimput 

Haluamme tarjota sinulle kauneimmat kukat tarkoituksesta riippumatta. Meiltä saat varmasti laadukkaat ja huolitellut kimput joka tilanteeseen.

Kukkakauppa-ikoni

Meillä on mukava asioida 

Ystävällisen asiakaspalvelun lisäksi liikkeemme on tilava ja kotoisa, joten asiakkaana sinun on varmasti mukava asioida luonamme.

Kukka-ikoni

Laaja valikoima tuotteita

Pidämme laajaa valikoimaa kaikenlaisia kukkia, sillä tiedämme, että tilaisuudet ja mieltymykset vaihtelevat suuresti. Päivitämme myös valikoimaamme usein, jotta monipuolisuus säilyisi.

Tule käymään liikkeessämme!

*Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

Sähköpostitse
Tekstiviestitse