Ystävällisen palvelun kukkakauppa ja hautaustoimisto Hartolassa

Löydä meiltä kauniit kukat jokaiseen päivään ja elämän eri tilanteisiin. Oli kyseessä sitten kukkakimput tai hautajaiskukat, meiltä saat aina asiantuntevaa apua.

Ota yhteyttä

Ystävällisen palvelun kukkakauppa ja hautaustoimisto Hartolassa

Löydä meiltä kauniit kukat jokaiseen päivään ja elämän eri tilanteisiin. Oli kyseessä sitten kukkakimput tai hautajaiskukat, meiltä saat aina asiantuntevaa apua.

Ota yhteyttä

Ystävällisen palvelun kukkakauppa ja hautaustoimisto Hartolassa

Löydä meiltä kauniit kukat jokaiseen päivään ja elämän eri tilanteisiin. Oli kyseessä sitten kukkakimput tai hautajaiskukat, meiltä saat aina asiantuntevaa apua.

Ota yhteyttä

Ystävällinen kukkakauppa monen vuoden kokemuksella

Yrityksemme Hartolan Kukkakauppa ja Hautaustoimisto Ky on palvellut asiakkaita asiakaslähtöisellä asenteella jo 1950-luvulta asti. Olemme toimineet nykyisessä muodossamme jo vuodesta 1999 lähtien ja keränneet rutkasti kokemusta kukkakauppa- ja hautauspalvelualalta. Näihin vuosiin mahtuu monen hyvän asiakaskokemuksen lisäksi Vuoden yrittäjä -palkinto,

joka myönnettiin meille juuri ennen vuosikymmenen vaihtumista Hartolassa 2019. Olemme paikallinen toimija, joka tarjoaa asiakkailleen kaikki kukkakaupan sekä hautaustoimiston palvelut luotettavasti ja asiantuntemuksella.

Lue lisää kukkakaupastamme
Punaisia ja valkoisia kukkia

Löydät meiltä laajan valikoiman kukkia sekä juhlaan että arkeen. Valitse valmiista kokonaisuuksista tai rakenna oma kimppusi toiveidesi mukaan!

Kukkakimppu oransseilla ja valkoisilla kukilla

Saat meiltä kauniit kukat haluamaasi osoitteeseen toimitettuna. Muista läheisiäsi ja yllätä heidät upealla kukkakimpulla tai tilaa kukat vaikka itsellesi kotiinkuljetuksella.

valkoiset kukat

Palvelemme ja autamme kaikissa hautajaisjärjestelyissä. Voit huoletta jättää järjestelyt meille.

kaunis kukka kimppu

Meiltä saat sidonnat häihin tai hautajaisiin. Tutustu laajaan valikoimaamme tai kerro toiveesi.

Tarjoamme monipuoliset kukkakauppa- ja hautauspalvelut

Kun arkesi kaipaa pientä piristystä tai haluat yllättää rakkaasi, autamme tarjoamalla kauniit ja laadukkaat kukat ja kimput. Saat meiltä myös erilaiset viherkasvit, ruukkukukat sekä oheistuotteita. Erityisesti kesällä tarjonnastamme löytyy monipuolinen valikoima kesäkukkia ja vihannesten taimia. Teemme myös kukkien toimituksia ja kotiinkuljetuksia sinun ohjeidesi mukaisesti kaikkialle palvelualueellamme. Kukkien lähettäminen on helppo ja mukava tapa ilahduttaa läheistä!


Tarjoamme lisäksi kokonaisvaltaiset hautauspalvelut. Autamme sinua hautajaisjärjestelyissä ja tarjoamme laajan valikoiman kauniita surusidontoja, monipuolisia kukkalaitteita sekä kotimaisia arkkuja. Me hoidamme puolestasi  kukkien toimitukset kirkkoon ja muistotilaisuuteen.

Lue lisää hautauspalveluista

Ajankohtaista

  • 27/05/2020 0 Kommentit
    Kesäkukkien aika on nyt

    Monenmoisia kesäkukkia ja upeita amppeleita on nyt runsaasti. Kannattaa poiketa vaikka päivittäin sillä kukkien valikoima muuttuu koko ajan. Jotkin kukat saattaa loppua heti, eikä kaikkea välttämättä saada lisää. Tule poimimaan siis parhaat päältä!

    Lue lisää
  • 18/05/2020 0 Kommentit
    Helatorstaina kukkakauppa suljettu

    Helatorstaina 21.5. liikkeemme on suljettu.

    Itsepalvelupisteestä voi ostaa kukkia klo 7 - 20

    Lue lisää
  • 15/05/2020 0 Kommentit
    Valmistujaisaika

    Onnittele valmistunutta, ylioppilasta, koulunsa päättävää kukilla.
    Tilaa hyvissä ajoin ennakkoon onnitteluruusut. Näin autat meitä arvioimaan kukkien tarvetta tänä erikoisena keväänä kun emme tiedä miten juhlia vietetään ja järjestetäänkö niitä kenties 30.5. tai 6.6. 

    Voit myös lähettää onnittelun kukkien muodossa. Me toimitamme perille. Ota yhteyttä!

    Lue lisää
  • 03/05/2020 0 Kommentit
    Äitienpäiväviikon aukiolot

    Äitienpäiväviikolla palvellaan:

    ma - pe klo 9 - 17

    la 9.5. klo 8 - 15

    su 10.5. klo 8 - 14

    Tervetuloa kukkaostoksille!


    Lue lisää
  • 23/04/2020 0 Kommentit
    Äitienpäivä lähestyy

    Tilaa kukkalähetys äidille, mummolle.Sidomme toiveittesi mukaisen kukkakimpun tai teemme ihanan asetelman ja toimitamme kukat perille.

    Voit varata myös muitakin kukkia äitienpäiväksi ennakkoon.

    Lue lisää

Saat meiltä asiantuntevaa ja lempeää palvelua

Kun asioit kanssamme, haluamme aina varmistaa, että saat parhaan mahdollisen asiakaskokemuksen asiointisi tarkoituksesta riippumatta. Panostamme aina korkeaan laatuun ja asiakaslähtöisyyteen, mikä on johtanut tyytyväisyyteen asiakkaidemme keskuudessa. Työssämme keskitymme tarkasti edellä mainittujen asioiden lisäksi yhtä lailla seuraaviin seikkoihin:

Kukkakimppu-ikoni

Kauniit kimput 

Haluamme tarjota sinulle kauneimmat kukat tarkoituksesta riippumatta. Meiltä saat varmasti laadukkaat ja huolitellut kimput joka tilanteeseen.

Kukkakauppa-ikoni

Meillä on mukava asioida 

Ystävällisen asiakaspalvelun lisäksi liikkeemme on tilava ja kotoisa, joten asiakkaana sinun on varmasti mukava asioida luonamme.

Kukka-ikoni

Laaja valikoima tuotteita

Pidämme laajaa valikoimaa kaikenlaisia kukkia, sillä tiedämme, että tilaisuudet ja mieltymykset vaihtelevat suuresti. Päivitämme myös valikoimaamme usein, jotta monipuolisuus säilyisi.

Tule käymään liikkeessämme!

*Pakolliset kentät

Minulle saa jatkossa lähettää tarjouksia ja informaatiota.

Sähköpostitse
Tekstiviestitse

Jotta sivuston käyttö olisi sinulle sujuvaa ja mainokset kiinnostavia, käytämme kumppaniemme kanssa sivustolla evästeitä. Jos et hyväksy evästeitä, muuta selaimesi asetuksia. Lisätietoja. Hyväksyn evästeiden käytön jatkamalla sivuston käyttöä.